Pääkaupunkiseutu koronaepidemian leviämisvaiheessa – vaikutukset koulutusten järjestämiseen
Julkaistu 20.11.2020Etelä-Suomen aluehallintovirasto on linjannut 20.11.2020 uudet rajoitukset koronavirusepidemian hillitsemiseksi. Rajoituksella on vaikutusta Alertumin luokkahuonekoulutuksiin.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto kieltää kaikkien yli 20 hengen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämisen sisätiloissa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella. Päätös tulee voimaan maanantaina 23.11. ja on voimassa kolme viikkoa, 13.12.2020 saakka.
Luokkahuonekoulutusten osallistujamäärää on rajoitettu Uudellamaalla
Jatkamme luokkahuonekoulutusten järjestämistä hyvien hygieniakäytäntöjen mukaisesti, turvallisuusjärjestelyt huomioiden. Luokkahuonekoulutuksissa koko Suomen alueella on käytettävä kasvomaskia. Koulutusten ryhmäkoko on rajattu Uudellamaalla alle 20 henkilöön koulutustilan kapasiteetti huomioiden.
Edellytämme jokaiselta luokkahuonekoulutukseen osallistuvalta henkilöltä suu-nenäsuojaimen käyttöä koko koulutuspäivän ajan. Koulutukseen osallistuvan henkilön tulee hankkia itse ennen koulutuspäivää henkilökohtaiset suojaimet. Suu-nenäsuojaimet voivat olla kertakäyttöisiä hygieniamaskeja tai kankaisia. Tutustuthan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kasvomaskisuositukseen sekä käyttöohjeeseen.
Suu-nenäsuojainten käytön lisäksi koulutuksissamme on huomioitu jokaisen osallistujan turvallisuus erityisjärjestelyin. Koulutus järjestetään riittävän väljässä kokoustilassa, jotta 1,5 metrin turvavälit säilyvät. Olemme laskeneet koulutusten enimmäisosallistujamääriä, jotta turvavälit voidaan varmistaa. Jokaisessa koulutuspaikassa on käsienpesumahdollisuus tai käsidesiä saatavilla. Huolehdimme luokkien ilmanvaihdosta ja tuuletamme luokkia mahdollisuuksien mukaan tauoilla. Pyrimme sovittamaan koulutusmetodit siten, ettei lähikontakteja synny ja voidaan noudattaa suositeltuja turvavälejä.
Suosittelemme kaikille osallistujille Koronavilkku -sovelluksen lataamista puhelimeen.
Luokkahuonekoulutusten lisäksi tarjoamme kattavasti webinaarikoulutuksia, joihin voi osallistua esimerkiksi etätyöpisteeltä.
Työturvallisuuskorttikoulutuksia ei järjestetä luokkahuonekoulutuksina leviämisvaiheessa olevilla paikkakunnilla
Työturvallisuuskeskus TTK:n ohjeistuksien mukaan leviämisvaiheessa olevilla alueilla työturvallisuuskorttikoulutukset tulee toteuttaa webinaareina eikä luokkahuonekoulutuksia saa järjestää alueella lainkaan.Leviämisalueeksi on määritetty Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen ja rajaus koskee näiden paikkakuntien avoimia koulutuksia. Yritysten sisäisissä koulutuksissa noudatetaan aluehallintoviraston rajoitusta sallitusta henkilömäärästä yleisötilaisuuksissa (20 henkilöä).
Olemme siirtäneet Helsingin, Espoon ja Vantaan avoimiin työturvallisuuskorttikoulutuksiin tehdyt ilmoittautumiset samana päivänä toteutettavaan webinaarikoulutukseen. Kontaktoimme ilmoittautuneet osallistujat sähköpostitse.
Toimintaohjeet varatun koulutuksen siirtoon tai perumiseen
Koulutusten peruminen ja siirtäminen on mahdollista laskutus- ja toimitusehtojen mukaisesti. Ilmoittautumisten peruutukset sekä siirrot voi tehdä joko lähettämällä sähköpostia osoitteeseen koulutus@alertum.fi tai soittamalla asiakaspalveluumme 010 320 5772 (arkisin kello 7.30-15.30).
Asiakaspalvelumme ruuhkautumisen välttämiseksi pyydämme suosimaan sähköpostia kiireettömissä asioissa. Suosittelemme katsomaan korvaavan koulutusajankohdan ennakkoon koulutushausta.
Saattaisit myös olla kiinnostunut:
- Koulutuksissa vahva maskisuositus 6.10.2021 alkaen04.10.2021
- Kuljettajien ammattipätevyyksien uusimiseen jatkoaikaa koronaepidemian takia17.08.2021
- Lähikoulutusten järjestäminen kiristyneessä koronatilanteessa04.03.2021
- Vahva tunnistautuminen käyttöön Alertumin koulutuksissa21.12.2020
- Tulityökorttien voimassaoloa jatketaan kiristyneen koronatilanteen vuoksi18.12.2020