​Alertumin uusi koulutuspäällikkö uskoo vuorovaikutukselliseen oppimiseen

Alertumin uutena koulutuspäällikkönä tammikuun alussa aloittanut Juho Impivaara ei peittele innostustaan uudesta tehtävästään ja Alertumista työpaikkana.

Aikaisemmin muun muassa palomies-ensihoitajana toimineella Juholla on monipuolinen työ- ja koulutustausta ja Juho on ehtinyt toimia laajasti niin palo- ja pelastusalan tehtävissä kuin erilaisissa koulutukseen liittyvissä työtehtävissäkin. Juho on suorittanut ylemmän korkeakouluasteen johtamisen koulutusohjelman ja tehnyt koulutustöitäkin jo vuodesta 2011 alkaen. Tämän lisäksi hän on ehtinyt urallaan hoitaa myös päätoimisen opettajan tehtävää ammatillisella puolella.

Juhon vastuulla ovat jatkossa kaikki Alertumin koulutukset ja kouluttajat.

Vastaanotto Alertumilla on Juhon mukaan ollut erinomainen

”Vastaanotto on ollut oikein mukava ja lämmin jo näin muutaman viikon kokemuksella ja olen viihtynyt erittäin hyvin. Alertumilla on pieni dynaaminen porukka toimistolla ja teemme työtä yhteisen tavoitteen eteen. Täällä työskentelee helposti lähestyttävää ja suorapuheista porukkaa”, Juho hehkuttaa.

Mutta millaisia odotuksia Juholla on uudesta tehtävästään ja miten ne vastaavat hänen omia uratavoitteitaan?

”Tässä nykyisessä roolissani vastuualueenani on koulutusten ja kouluttajaorganisaation kehittäminen ja koulutusten laadun parantaminen. Työtehtävä vastasi hyvin niihin toiveisiin, joita itselläni työelämän suhteen seuraavaksi oli”, Juho kertoo.

Juhon mukaan koulutuspäällikön tehtävä on sopivan haasteellinen ja vastuullinen ja se pitää sisällään sopivassa suhteessa kokonaisuuksien hallintaa ja asioiden järjestelyä.

”Koulutuspäällikön tehtäviin liittyvät haasteet ovat sellaisia, jotka samalla tekevät uudesta työstäni mielenkiintoisen. Erilaiset ihmiset luovat työhön haastetta, ja toisaalta juuri se, että kaikki eivät ole samasta puusta veistettyjä, pitää työn mielenkiintoisena.”

Missiona turvallisempi yhteiskunta

Uutta koulutuspäällikköä odottavat myös uudet haasteet. Juhon mukaan yksi keskeisimmistä on se, että Alertumin kursseilla käy vuositasolla valtava määrä ihmisiä ja haasteena onkin löytää sellaisia keinoja, joilla voitaisiin kouluttaa nyt ja tulevaisuudessa.

”Kun koulutusta kehitetään, tulisi löytää sellainen malli tai malleja, jotka palvelisivat paitsi kouluttajia myös koulutettavia”, Juho täsmentää.

Muutokset eivät kuitenkaan tapahdu yhdessä yössä ja Juho kertookin, että koulutuspäällikön tehtävässä on paljon sellaista haasteita, joiden ratkomiseen tarvitaan todella paljon aikaa sekä pitkäjänteistä työtä ja tuloksia voidaan odottaa vasta pitkän ajan kuluessa. Tärkeässä roolissa ovat myös kursseja vetävät kouluttajat.

”Kouluttajien tulisi pystyä kouluttajina vaikuttamaan koulutettavien asenteeseen. Tämä pätee erityisesti turvallisuuskoulutuksiin. Kouluttajat ovat avainroolissa tarjoamalla oikeanlaista asennetta myös penkin toiselle puolelle, jotteivat koulutettavat olisi siellä vain pelkästä pakosta. Tällaisiin haasteisiin pyrimme myös koulutusten järjestäjinä vastaamaan.”

Juhon erityisenä missiona on koulutusten järjestäjänä luoda turvallisempi yhteiskunta. Yleisesti hän on valmis tekemään sen eteen töitä kehittämällä nykyisistä koulutuksista entistä parempia, mutta myös vuorovaikutuksellisempia, mitä ne tällä hetkellä ja joidenkin koulutusten osalta ovat.

”Tavoitteena olisi saada osallistettua ihmisiä ja saada sitä kautta koulutustapahtumasta laadukkaampia. Olemme ehkä hieman tottuneet siihen, että istutaan penkissä ja joku muu kertoo ja kuunnellaan, mutta tämä muuttunee, kun sukupolvi vaihtuu ja varmasti tulevaisuudessa myös tullaan miettimään muunkinlaisia opetusmenetelmiä, esimerkiksi erilaisia digitaalisia ratkaisuja. Tarkoituksena onkin kehittää koulusta teknologian avulla vuorovaikutteisempaan suuntaan.”

Juhon vapaa-ajan täyttävät 3- ja 5-vuotiaat pienet lapset, mutta aktiivinen isä harrastaa myös monipuolista liikuntaa kuten kuntosalia, salibandya ja luonnossa liikkumista.

Juho Impivaaran tavoitat osoitteesta juho.impivaara (at) alertum.fi tai numerosta 010 411 2751.