Westend Indians kasvattaa ensiapuvalmiutta Alertumin lahjoittamissa koulutuksissa

Turvallisen harrastamisen edistämiseksi Alertum lahjoitti espoolaiselle salibandyjoukkueelle Westend Indiansille ensiapukoulutuksia. Ensiapukoulutuksia tulee käymään seuran jäsenet, joukkueenjohtajat sekä huoltajat.

Ensiaputaidoista on hyötyä jokaiselle kansalaiselle. Salibandy on lajina nopeatempoinen, joten pieniä haavereita sattuu välillä. Hätäensiapukoulutuksen tarkoitus on antaa valmiudet henkeä pelastavaan ensiapuun, eli ne vähimmäistiedot ja -taidot, jotka jokaisella kansalaisella tulisi olla. Koulutuksessa opittujen taitojen avulla on rohkeus ja valmius auttaa haaverin sattuessa.

Lahjoituksen kohteeksi valikoitui Westend Indians, sillä seura tekee hienoa kasvatustyötä ylpeänä espoolaisena seurana jo vuodesta 1992 asti. Seura panostaa jäseniensä kouluttamiseen sekä pyrkii tarjoamaan seuran jäsenille kaikki turvalliseen ja terveelliseen urheiluun tarvittavat aspektit. ”Meille on tärkeää, että meidän toimintaympäristö on laadukas ja turvallinen. Pidämme kouluttautumista isossa arvossa seurassamme, joten tästä ensiapukoulutuksesta on erittäin paljon hyötyä meidän näkökulmasta. Koulutuksen avulla saamme vietyä toimintaa taas hieman paremmaksi kokonaisuutena!” kommentoi Westend Indiansin toiminnanjohtaja Mika Leiponen.

Turvallisuus ei synny itsestään, vaan se edellyttää tiedon, ymmärryksen ja osaamisen lisäämistä sekä turvallisuutta edistäviä konkreettisia tekoja. Alertum haluaakin rohkaista kaikkia ihmisiä ja yhteisöjä tekemään oma turvallisuustekonsa. Luodaan yhdessä turvallisempaa yhteiskuntaa.

Westend Indiansin toimintaan voi tutustua tarkemmin täällä.

10 Turvallisuustekoa

Kymmenen turvallisuustekoa on Alertumin juhlavuoden kampanja, jolla juhlistamme yrityksen kymmenvuotista taivalta ja luomme entistäkin turvallisempaa yhteiskuntaa. Kuluvan vuoden aikana alertumilaiset tekevät kymmenen meidän kaikkien ihmisten yhteistä turvallisuutta lisäävää tekoa. Tätä turvallisuustekojen matkaa voi seurata eri kanavissa tunnisteilla #10Turvallisuustekoa ja #Alertum10.