Vuoden 2019 10 turvallisuustekoa

Vuosi 2019 oli Alertumille erityinen vuosi, sillä Alertum täytti kesällä 10 vuotta. Merkkipaalua juhlistaakseen alertumlaiset tekivät kuluneen vuoden aikana 10 yhteistä turvallisuutta lisäävää tekoa sisältäneen kampanjan. Päätarkoituksena ei ollut pelkästään tehdä hyviä tekoja, vaan kannustaa myös koko yritys- ja yhteisömaailmaa tekemään yhteistä turvallisuutta parantavia tekoja ja kampanjoita. Saimme mukaan useita yritys- ja yhdistystoimijoita, joiden myötävaikutus takasi turvallisuustekojen onnistumisen ja vaikuttavuuden.

Idea 10 turvallisuustekoa -kampanjaan tuli Alertumin työntekijöiltä, jonka jälkeen turvallisuustekojen kohteita pohdittiinkin yhdessä henkilöstön ja kumppaneiden kanssa pitkin vuotta. Tarkoituksena on jatkaa yhteiskunnallisen turvallisuusvaikuttamisen sanansaattajana myös tulevaisuudessa, tavoitteenamme maailman turvallisimman yhteiskunnan rakentaminen, yhdessä.

Yrityskumppaneita kampanjamme mukana olivat muun muassa Ramirent ja Skydda. Yhdistyskumppanit puolestaan olivat mukana turvallisuustekojen toteutuksessa ja jakelutoiminnassa. Alla vielä koottuna 10 turvallisuustekoa -kampanjan (2019) kohteet yhteistyökumppaneineen.

#1. Veren luovutus

Alertumilaiset tekivät helmikuussa turvallisuusteon luovuttamalla verta. Toimistolla työskentelevät luovuttivat verta Espoossa ja kouluttajat omilla paikkakunnillaan. Samalla perustettiin VeriRyhmä nimeltä Alertum, jonka avulla voidaan jatkossakin seurata kertyvää verenluovutuspottia. Lue lisää.

#2. Palovaroittimia vähävaraisille

Eriarvoistumisen estämiseksi Alertum lahjoitti maaliskuussa sata palovaroitinta vähävaraisille lapsiperheille. Palovaroittimet jaettiin neljälle eri paikkakunnalle Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:n paikallistoimijoiden kautta. Lue lisää.

#3. Pätevyyskoulutuksia nuorten työllistymisen tueksi

Alertum halusi tukea nuorten työllistymistä turvallisuusaiheisten pätevyyskoulutusten kautta, jotta myös uusi ja mahdollisesti ensimmäinen työkokemus saisi paremmat mahdollisuudet, työturvallisuus edellä. Pyysimme sosiaalisen median kautta ilmiantoja koulutusta tarvitsevista nuorista ja saimmekin niitä niin nuorten vanhemmilta kuin myös työnantajilta. Alertum kouluttikin kevään ja alkukesän aikana nuoria Tuusulasta, Nurmijärveltä, Kokkolasta, Hyvinkäältä, Vantaalta ja Oulusta työturvallisuus-, tieturvallisuus ja ensiapupätevyyksiin.

#4. Defibrillaattorin käyttöopasvideo

Sydänpysähdys on yllättävä tilanne, johon kuka tahansa voi osua ensimmäisenä paikalle. Tämän vuoksi maallikkokäyttöön soveltuvan defibrillaattorin käyttöön kannattaa tutustua, sillä laitteita löytyy nykyään monista julkisista ja puolijulkisista tiloista. Yhteisen turvallisuuden parantamiseksi, osana juhlavuoden turvallisuustekojen sarjaa olemme tuotimme sydäniskurin käyttöopasvideon kaikkien vapaaseen käyttöön. Opastusvideo onkin otettu ilolla vastaan niin yrityksissä kuin myös YouTubessa, jossa katselukertoja sille on kertynyt jo yli 1700. Lue lisää.

#5. Heijastinliivejä kulkemisen turvaamiseksi

Elokuussa luovutimme heijastinliivejä Betesda Säätiölle sekä Norlandia päiväkodille. Valitsimme kohteeksi kaksi erilaista ja eri ikäisiä palvelevaa kohdetta, sillä heijastimen käyttö on tärkeää jokaiselle ikään katsomatta. Lue lisää.

#6. Liikkumisen iloa liukastumatta

Yhteistyössä Skydda Suomi Oy:n kanssa lahjoitimme marraskuussa 50 paria liukastumistapaturmia ehkäiseviä, kenkien päälle puettavia liukuesteitä Pasilan veteraanitalossa. Liukuesteet luovutimme sotiemme veteraanien käyttöön. Lue lisää.

#7. Ensiapupakkauksia Partiolaisille

Yhteistyössä rakennuskonevuokraamo Ramirentin kanssa lahjoitimme joulukuun alussa Pääkaupunkiseudun Partiolaisille 50 kappaletta ensiapupakkauksia lisäämään partiolaisten ensiapuvalmiutta. Kesällä 2020 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ovat mukana järjestämässä kahta isoa leiriä, joille osallistuu yhteensä noin 3000 leiriläistä, ja toiminnanjohtajan mukaan ensiapupakkaukset tulivatkin tarpeeseen. Lue lisää.

#8. Ensiapukoulutuksia urheilujoukkueelle

Turvallisen harrastamisen edistämiseksi Alertum lahjoitti espoolaiselle salibandyjoukkueelle Westend Indiansille ensiapukoulutuksia. Ensiapukoulutuksia pääsivät suorittamaan seuran jäsenet, joukkueenjohtajat sekä huoltajat. Lue lisää.

#9. Suojalaseja uudenvuoden juhlijoille

Kampanjan toiseksi viimeisenä turvallisuustekona lahjoitimme palveluoperaatio Saappaalle silmien suojalaseja ilotulitteiden aiheuttamien silmävammojen ennaltaehkäisyä varten. Yhteensä Saapas-ryhmiä on Suomessa 18. Saapas kulkee nuorten tukena ja apuna myös uuden vuosikymmenen vaihtuessa niin Helsingissä, Espoossa, Keravalla, Tuusulassa, Hattulassa, Hämeenlinnassa, Jyväskylässä kuin Joensuussakin. Lahjoitetut suojalasit jaettiin uuden vuoden juhlijoille, jotta juhlinnan tiimellyksessä vältyttäisiin silmävammoilta. Lue lisää.

#10. Sydäniskurin lahjoitus

Juhlavuoden huipennukseksi järjestimme arvonnan Alertumin Facebook ja LinkedIn -sivuilla. Arvonnan pääpalkintona oli HeartSine Samaritan -tuoteperheen 350P-mallinen sydäniskuri. Arvontaan osallistui satoja ihmisiä, josta voidaankin päätellä, että sydäniskureille on selkeästi tarvetta ympäri Suomen. Sydäniskurin uudeksi osoitteeksi arvottiin osallistujien ehdotusten joukosta Kempeleen Konehuolto. Lue lisää.