Paloturvallisuus kuuluu kaikille – Alertum lahjoitti sata palovaroitinta

Eriarvoistumisen estämiseksi Alertum lahjoitti maaliskuussa sata palovaroitinta vähävaraisille lapsiperheille. Palovaroittimet jaettiin neljälle eri paikkakunnalle Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:n paikallistoimijoiden kautta.

Turvallisuusteko sai kipinänsä helmikuun lopussa, kun Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö julkaisi sosiaalisen median kanavissaan seuraavan kannanoton: Voisitko sinä hankkia palovaroittimen vähävaraiselle? Eriarvoistuminen näkyy myös kotien paloturvallisuudessa. Paloturvallisuusviikon ohjausryhmässä mietittiin tänään, kuinka jakaa palovaroittimia ihmisille, joilla kenties ei ole varaa ostaa sellaisia.”

Päätimme ryhtyä tuumasta toimeen ja lahjoittaa sata palovaroitinta vähempiosaisille, joilla ei muutoin saattaisi olla mahdollisuutta hankkia itselleen tätä tarpeellista paloturvallisuuslaitetta. Saimme useita suosituksia ottaa yhteyttä Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:hyn. Heidän kauttaan lahjoituksen antaminen onnistui erittäin hyvin.

Hope toimii vapaaehtoisvoimin ja tekee töitä sen eteen, että lapsilla olisi Suomessa tasa-arvoisemmat mahdollisuudet hyvään arkeen. Yhdistys jakaa vähävaraisille ja kriisin kokeneille perheille konkreettisia vaate- ja tavaralahjoituksia, sekä lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä.

Hopen paikallistoimijat pääkaupunkiseudulla, Oulussa, Tampereella ja Turussa laittoivat hyvän kiertämään ja jakoivat Alertumin lahjoittamat palovaroittimet edelleen perheisiin. Tällä teolla saatiin parannettua sadan suomalaisen perheen paloturvallisuutta laitteella, joka kuuluu jokaisen kodin perusturvallisuuteen.

Turvallisuus ei synny itsestään, vaan se edellyttää tiedon, ymmärryksen ja osaamisen lisäämistä sekä turvallisuutta edistäviä konkreettisia tekoja. Alertum haluaakin rohkaista kaikkia ihmisiä ja yhteisöjä tekemään oma turvallisuustekonsa. Luodaan yhdessä turvallisempaa yhteiskuntaa.

10 Turvallisuustekoa

Kymmenen turvallisuustekoa on Alertumin juhlavuoden kampanja, jolla juhlistamme yrityksen kymmenvuotista taivalta ja luomme entistäkin turvallisempaa yhteiskuntaa. Kuluvan vuoden aikana alertumilaiset tekevät kymmenen meidän kaikkien ihmisten yhteistä turvallisuutta lisäävää tekoa. Tätä turvallisuustekojen matkaa voi seurata eri kanavissa tunnisteilla #10Turvallisuustekoa ja #Alertum10.