Tulityön vaarat piilevät asenteissa

Tulityöonnettomuudet näkyvät uutisotsikoissa useita kertoja vuodessa. Huomiomme kiinnittyy suuria tuhoja aiheuttaneisiin onnettomuuksiin teollisuudessa, mutta on muistettava, että jokaista onnettomuutta kohden tapahtuu valtava määrä niin sanottuja läheltä piti -tilanteita, jotka eivät syystä tai toisesta johda vahinkoihin.

Teollisuudessa materiaalivahingot voivat olla mittavia, mutta tulityöt tulisi katsoa todelliseksi vaaratekijäksi myös asuinrakennuksissa, joissa tulipalon sattuessa henkilövahingot ovat todennäköisempiä. Teollisuudessa tulitöiden turvallisuusprosessit ovat yleisesti paremmin hallussa kuin asuinrakennuksissa, joissa ongelmana on pääasiallisesti huono asenne ja siitä johtuva turvallisuuden tarpeiden aliarvioiminen onnettomuusalttiissa ympäristössä.

Suomessa jo lähes kolmekymmentä vuotta järjestetyllä tulitöiden turvallisuuskoulutuksella pyritään vaikuttamaan osaamisen lisäksi myös tulityöntekijöiden asenteisiin. Turvallisen tulityön edellytyksenä on tuntea laissa säädetyt velvollisuudet sekä tulitöitä koskevat ohjeistukset.

Ennen tilapäisten tulitöiden aloittamista on aina tehtävä perusteellinen vaarojen tunnistaminen sekä riskien arviointi, jonka työkaluina toimivat vaaditut tulityösuunnitelma sekä -lupa. Työn tilaaja voi vaikuttaa työn turvallisuusvaatimuksiin, mutta työntekijän vastuu vahingon sattuessa on ankara.

Tulitöiden turvallisuuskoulutusta sekä lupamenettelyä kehitetään Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan palontorjuntaliittojen yhteistyönä. Uusittu tulityökortti on voimassa yli maarajojen ja siinä yhdistyy muiden tulitöiden lisäksi myös katto- ja vedeneristysalan tulitöiden turvallisuuskoulutus. Jo nykyisellään merkittävä koulutettujen määrä kasvaa Suomessa jatkuvasti ja turvallisuuskoulutuksen kysyntä kertoo turvallisuuskulttuurin kehittymisestä tulitöitä tekevien tahojen keskuudessa.

Koulutuksen järjestämisellä sekä turvallisuusmenettelyiden kehittämisellä on Suomessa saavutettu jo paljon, sillä tulitöiden osuutta syttyneistä rakennuspaloista ollaan vähennetty koulutuksen olemassaolon aikana huomattavasti. Tulitöistä johtuvia onnettomuuksia kuitenkin tapahtuu vielä liian usein ja siksi kehitystyötä on jatkettava.

Artikkelin voit kokonaisuudessaan lukea täältä 

Artikkelin on kirjoittanut Alertumilla työharjoittelussa oleva Eero Vento. 

Osana harjoittelua perehdyin muun muassa tulitöiden turvallisuuteen ja suoritin tulityökurssin. Koin aiheen merkitykselliseksi, sillä vuodesta toiseen tulityöt ovat riskitekijä, joka aiheuttaa suuriakin rakennuspaloja. Tulitöitä koskevan turvallisuustietoisuuden jakaminen on paitsi viranomaisten myös alan toimijoiden tehtävä. Alertum on tästä näkökulmasta tulitöiden turvallisuuskoulutuksia tarjoavana sekä kiinteistöturvallisuuden parissa toimivana yrityksenä keskeisessä asemassa. Tartuin mahdollisuuteen vaikuttaa tulitöiden turvallisuustietoisuuden levittämiseen. Kirjoittamani artikkeli sisältää yleiskatsauksen tulitöiden turvallisuuteen ja tarjoaa hyödyllistä tietoa tulitöiden parissa aktiivisesti työskentelevien lisäksi myös kaikille niille, joille aihepiiri ei ole entuudestaan tuttu. – Eero Vento, harjoittelija