Alertum on entistä vahvempi tulevaisuudessa

Koko talouselämä on muutoksen kourissa, samoin myös Alertumin toimintaympäristö. Alertumin hallituksen uusin jäsen Ukko Lappalainen uskoo, että yritys on entistä vahvempi toimija myös tulevaisuudessa. Alertum pystyy halutessaan ottamaan suuremman roolin koulutuskentällä sekä Suomessa että kansainvälisesti.

Ukko Lappalainen on pitkän linjan nokialainen, joka oli mukana muun muassa Nokian Microsoft-yritysjärjestelyissä muutama vuosi sitten. Tuoreempana tapauksena hän on ollut järjestelemässä Nokian ja ranskalaisen Alcatel-Lucentin fuusiota.

– Minulla on runsaasti kokemusta ja liiketoimintaosaamista suuryrityksessä toimimisesta ja uskon, että siitä osaamisesta on hyötyä myös Alertumille. Niin kutsuttu alusta- eli platform-talous on kasvussa ja se tuo mukanaan runsaasti mahdollisuuksia myös Alertumille. Meidän koulutusalustamme kautta voisimme myydä ja välittää koulutuksia paljon nykyistä laajemmin, visioi Lappalainen.

Hän on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja MBA. Helsingissä asuva Lappalainen on Nokian yhtiötason liiketoimintahankkeista vastaava johtaja.

Erinomainen asiakaspalvelu on paras käyntikortti

Alertumiin Lappalainen on tutustunut vähitellen naapurinsa Sebastian Lönnqvistin kautta. Lönnqvist on Alertumin hallituksen puheenjohtaja, jonka kanssa Lappalainen on keskustellut ja sparrannut erilaisista bisnesmahdollisuuksista jo jonkin aikaa. Nyt syksyllä 2017 oli hyvä hetki syventää suhdetta entisestään.

– Sebastian uskoo, että minulla on Alertumille annettavaa ja uskon siihen itsekin vahvasti. Tämä on erinomainen yritys, jossa on vahva asiakaspalvelu, erinomaista markkinointiosaamista ja toimivat tietojärjestelmät, sanoo Lappalainen.

Tanssipartnerista bisnespartneriksi

Entä mitä uusi hallituksen jäsen tekee vapaa-ajallaan? Lappalainen kertoo harrastavansa vapaa-ajallaan monenlaista liikuntaa ja lukevansa paljon.

– Lähinnä kaunokirjallisuutta, mutta myös bisneskirjallisuutta, hän huomauttaa.

Rakkain harrastus Lappalaiselle on kuitenkin tanssiminen. Erityisesti kaikki lattaritanssit.

– Ja varsinkin salsa. Se on ehdoton suosikkini.

Tanssitaitojensa vuoksi häntä ei kuitenkaan Alertumin hallitukseen valittu. Lappalainen kokee, että hänellä on eniten annettavaa Alertumille partneriverkoston kasvattajana ja yrityksen kansainvälistämisessä.

– Uskon erilaisiin uusiin yhteistyötoimintamalleihin meidän loppuasiakkaidemme ja kouluttajiemme välillä. Verkostoituminen tärkeiden sidosryhmien kanssa on aina erittäin hyödyllistä. Alustataloudessa tällä hetkellä kilpailijoiksi koetut yritykset voivatkin olla pidemmän päälle meille partnereita, joiden kanssa tehdään toimivaa yhteistyötä, Lappalainen muistuttaa.

Alertumista toimialansa yhteenkokoaja

Koulutusbisnes on hyvin pirstaleinen toimiala sekä kotimaassa että maailmalla. Yrityksiä on paljon ja kilpailu on kovaa. Alertum voi Lappalaisen mukaan olla eräs toimialaa keskittävä voimakeskus.

– Koulutukset perustuvat edelleen hyvin pitkälti perinteiseen luokkamuotoiseen kouluttamiseen. Webinaarit ja monet e-oppimisen ratkaisut ovat meille samalla sekä suuri haaste että mahdollisuus. Uskon vahvasti siihen, että löydämme Alertumissa tien, jolla saamme nämä vahvuudet käyttöömme, hän sanoo.

Paljon uutta kokemusta Alertumiin

Alertumin toimitusjohtaja Riku Ahon mukaan yritys on jo pidemmän aikaa etsinyt hallitukseensa uutta osaamista. Erityisesti haussa on ollut digitaalisen liiketoiminnan kehittämisen ja kansainvälisen liiketoiminnan osaaja.

– Keskusteluissamme Ukko Lappalaisen kanssa selvisi nopeasti, että hänessä yhdistyvät juuri nämä vahvuudet. Onnistuimme innostamaan Ukon liiketoiminnastamme niin, että hän halusi tulla omistajaksi Alertumiin. Hän sopii porukkaamme loistavasti. Hänen kanssaan keskusteleminen on helppoa ja hän tuo hurjan määrän kokemusta työskentelyymme. Ukko uskaltaa katsoa liiketoimintaamme vielä isompien mahdollisuuksien ja linjauksien kautta, kuin mihin itse olemme kyenneet, kiittelee Aho.

Teksti: Kai Tarkka