Vinkkejä turvalliseen juhannukseen

Juhannus saapuu tänäkin vuonna ja koronaviruksen tuomien poikkeusolojen johdosta entistä useampi viettää juhannuksensa Suomen maaperällä. Kun ihmisiä on liikkeellä suuria määriä, kasvavat myös tapaturmien ja onnettomuuksien todennäköisyydet. Tilastojen valossa juhannuksina on sattunut onnettomuuksia niin maalla, vedessä kuin tienpäälläkin. Seuraavilla vinkeillä voit koittaa tehdä juhannuksesta turvallisempaa.

Tee matkasuunnitelma

Monet matkustavat juhannuksena vapaa-ajan asunnoille tai kaupungista maalle rauhallisempaan ympäristöön. Suunnittele matkan ajankohta ja reitti etukäteen, jotta vältät pahimmat ruuhkat ja ihmismassat. Tarkasta myös ajoneuvosi kunto ennen matkaan lähtöä ja säilytä malttisi liikenteessä. Ruokaostoksilla ja muualla ihmismassoissa liikkuessa on tärkeää säilyttää turvavälit ja huolehtia erityisesti käsihygieniasta.

Turvallisesti tulen kanssa

Kokko kuuluu vahvasti juhannusperinteisiin. Kokon polttamisessa on tietysti muistettava myös turvallisuusohjeistukset. Tarkasta alueesi viranomaistiedotteet metsäpalovaaran osalta, sillä juhannuskokon ja avotulen teko on kiellettyä metsäpalovaroituksen aikana koko varoitusalueella. Kokon sytyttämiseen tarvitaan myös maanomistajan lupa. Kokon paikka on valittava siten, ettei siitä aiheudu palon leviämisvaaraa rakennuksiin tai maastoon. Älä koskaan jätä kokkoa tai avotulta valvomatta. Varaa paikalle myös alkusammutusvälineitä. Kokon sytyttäjä vastuussa vartioinnista, jälkisammutuksesta ja palamisjätteiden käsittelystä.

Viisaasti vesillä

Vesille lähtiessä huomioi sääolosuhteet, olitpa sitten veneellä tai uimassa. Veneillessä muista, että veneilijöillä tulee olla pelastusliivit. Lisäksi jos veneessä on yli 25 kilowatin perämoottori, liekillä toimiva polttolaite tai sisäkone, on veneessä oltava käsisammutin. Käsisammuttimen tulee olla EN 3 -standardin mukainen ja teholuokaltaan vähintään 8A 68B. Uidessa älä yliarvioi omia uimataitojasi ja tuntemattomassa ympäristössä mene aina varoen veteen. Pienempiä lapsia tulee aina vahtia veden lähettyvillä.

Grillaa turvallisesti

Mitäpä olisi juhannus ilman grilliruokaa. Grillatessa olisi hyvä varata paikalle sammutuspeite. Tarkasta kaasulaitteiden kunto ennen käyttöä, etenkin jos laite on ollut pitkää käyttämättä. Grilliruokaan liittyy vahvasti rasva ja rasvapalot tulisi sammuttaa tukahduttamalla. Älä käytä rasvapaloon vettä, sillä vesi levittää rasvapaloa ja rasvaa voi roiskua muualle ympäristöön. Käytä herkästi syttyviä aineita varoen (nestekaasut, sytytysnesteet) ja muista lukea käyttöohjeet. Grillin puhdistamista käytön jälkeen ei kannata unohtaa. Mikäli grillistä muodostuu tuhkaa, tuhkan jäähtyminen voi kestää jopa yli vuorokauden. Kannellinen metalliastia on turvallinen säilytyspaikka tuhkalle.

Ennakoi, jotta voit nauttia juhannuksesta

Mahdollisiin onnettomuuksiin on hyvä varautua etukäteen. Näin juhlapyhän viettäminenkin sujuu rennommin.

  • Harkitse alkusammutus- ja ensiapuvälineiden hankkimista
  • Testaa vapaa-ajan asuntosi palovaroitin
  • Mieti toimintasuunnitelma onnettomuuksien varalle
  • Vuokramökissä tutustu mökin turvallisuusohjeisiin.

Mitä jos kaikesta huolimatta jotain tapahtuu? Kaikkia vahinkoja ja onnettomuuksia ei voida millään estää, vaikka olisi kuinka hyvin varautunut. Lataa puhelimeesi 112 Suomi -sovellus, jolla voit nopeuttaa avunsaantia. Sovelluksesta voit lukea myös vaara- ja viranomaistiedotteita.

Muista maalaisjärki! Turvallista ja iloista juhannusta!