5 syytä, miksi työturvallisuuskortti on sijoitus tulevaisuuteesi

Minkälaisia mielikuvia työturvallisuuskorttikoulutus sinussa herättää?

Pitkää päivää neuvotteluhuoneessa kouluttajan luentoa kuunnellen tai näyttöpäätteen edessä istumista? Samaan aikaan koulutuksen myötä lykkääntyvät työt saattavat pyöriä mielessä, sillä viehän koulutus keskimäärin työpäivän verran aikaa. Aikaa, joka on pois niin sanotusta oikeasta työstä. Ei ole mikään ihme, jos työturvallisuuskoulutus saattaa lopulta tiivistyä vain itse työturvallisuuskortin saamisen odotteluun.

Todennäköisesti et kuitenkaan pidä työturvallisuuskoulutusta vain välttämättömänä pahana. Etenkään, kun pidät mielessä kaikki sen tarjoamat hyödyt ja mahdollisuudet omalle urallesi, saati koko työyhteisölle.

Tämän artikkelin tavoitteena ei ole summata työturvallisuuskoulutuksen sisältöä tai kertoa niiden toteutustavoista. Niistä pääset lukemaan tarkemmin täältä.

Tämä artikkeli on sinulle, joka suunnittelet työturvallisuuskoulutukseen osallistumista ja pohdit vielä sillä saavutettavia hyötyjä.

Työturvallisuuskortilla saat valmiuden olla yrityksesi tärkein työntekijä

Oikeanlainen ennakointi on tehokkain tapa vähentää vahinkojen sattumista – myös niissä tilanteissa, joissa kyse on inhimillisestä virheestä. Ennakoivan ajattelutavan lisääminen on siten yksi tärkeimmistä syistä sille, miksi työturvallisuuskortti on olemassa ja miksi yhä useampi yritys vaatii sitä työntekijöiltään.

Kun otat turvallisuuden työnteon kulmakiveksi, myös sinulla on edellytys edistää hyvinvointia työpaikallasi. Lisäksi tutkinnon suorittaneena olet myös korkeassa arvossa työmarkkinoilla.

Lue alta viisi tärkeintä syytä, miksi työturvallisuuskortin vaatima aika ja kurssimaksu ovat parhaimpia sijoituksia mitä voit ammatillisen urasi hyväksi tehdä.

  1. Turvallisesta työpaikasta tulet kotiin paremmin voivana kuin aamulla sieltä lähtiessäsi

Viime kädessä työturvallisuudessa on kyse siitä, että voimme palata työpäivän päätteeksi takaisin koteihimme terveinä ja hyvinvoivina. Sen vuoksi on tärkeää, ettemme erehdy luokittelemaan työturvallisuuskoulutusta vain suuronnettomuuksien estämistä painottavaksi tietoiskuiksi.

Kyse on myös pienempien tapaturmien ehkäisystä, joka alkaa työympäristön siisteydestä ja järjestyksestä. Pienelläkin panostuksella voimme säästyä monelta harmilta, vaikka ne eivät tapahtuessaan uhkaisi terveyttämme vakavasti.

Esimerkiksi epäsiistissä työpaikassa saatat helposti kompastua kulkukäytävällä olevaan pahvilaatikkoon. Sen seurauksena nyrjähtänyt nilkka voi tarkoittaa työvuorojen uusimisen lisäksi viikonlopulle suunnitellun patikkaretkeä väliin jättämistä tai pipolätkäturnauksen siirtämistä ensi vuodelle.

On tärkeää pitää mielessä, että tapaturmia ei saa niiden tapahduttua tekemättömäksi. Jokainen loukkaantuminen on kuitenkin tavalla tai toisella ennaltaehkäistävissä, ja työturvallisuuskoulutuksella voimme vaikuttaa siihen tehokkaasti.

Fyysisen turvallisuuden lisäämisen ohella työturvallisuuskoulutuksen tärkeimpiä tavoitteita on oppia tunnistamaan työn kuormittavat tekijät ja kuinka niiden vaikutusta voidaan vähentää tai ehkäistä kokonaan. Näiden taitojen avulla voit pian huomata, että ennen raskaalta tuntunut työ muuttuu energisoivaksi ja motivoivaksi, eikä vapaa-aika enää kulu vain työpäivästä- tai viikosta palautumiseen.

Kysy työhyvinvoinnista meiltä lisää vaikkapa verkkosivujemme chatista!

  1. Turvallisessa työpaikassa tapahtuu vähemmän onnettomuuksia ja sairaustapauksia

Työtapaturman määritelmä on odottamaton, yleensä ulkoisen tekijän aiheuttama tilanne. Sen johdosta työntekijä loukkaantuu, tai pahimmassa tapauksessa menehtyy. Työtapaturmien yleisyydestä kertoo niiden määrä; Tilastokeskuksen mukaan niitä sattui Suomessa vuonna 2020 jopa 103 700 kappaletta.

Vaikka tilastojen valossa yli suurin osa onnettomuuksista on lieviä, lyhyestäkin poissaolosta voi syntyä esimerkiksi työvuorojen uudelleenjärjestelyn takia viivästyksiä koko työyhteisölle.

Liiketoiminnalle aiheutuvia haittoja tärkeämpää on myös huomioida onnettomuuksien vaikutus ihmisiin. Työtapaturmat ovat kaiken lisäksi henkisesti raskaita työyhteisölle.

Työturvallisuuskortti on oikein sisäistettynä paljon enemmän kuin pääsykortti työmaalle. Sillä on positiivinen vaikutus työntekijöiden asenteisiin turvallisuudesta ja luo kulttuurin, jossa työkaverisi pitää huolta sinun turvallisuudestasi, ja sinä työkaverisi turvallisuudesta. Lue kouluttajamme blogista lisää, miksi työntekijät ovat yrityksen tärkein omaisuus.

  1. Kun osaat ennakoida, parannat kaikkien turvallisuutta

Työturvallisuuskoulutuksen tärkeimpiä tehtäviä ovat valmistautuminen ja ennakoivan ajattelutavan lisääminen työntekijöiden keskuudessa. Työturvakoulutettuna osaat katsoa työympäristöäsi uusin silmin ja voit puuttua tilanteisiin, jotka saattaisivat myöhemmin johtaa vahinkoon. Näin edistät itsesi ja työkavereidesi hyvinvointia.

Työtilanteiden jokapäiväisestä riskin arviointi onkin parasta muodostaa tapa, josta ei tingitä, vaikka työtehtävä olisi tuttu. Vanha sanonta kuuluu: ”vahinko ei tule kello kaulassa” ja se on erityisen totta monessa työympäristössä, sillä turvallisuuden tunteeseen tottuminen lisää onnettomuusriskiä.

Ennakoivasti toimiva työntekijä ajattelee aina, ennen kuin tekee. Työturvallisuuskoulutuksessa opit luomaan muistisääntöjä, jotka yhdistettynä omaan alakohtaiseen asiantuntijuuteesi vähentävät onnettomuusriskiä tehokkaasti.

  1. Vaikuta teoillasi aidosti yrityksesi tulevaisuuteen

Kunnossa oleva työturvallisuus on asia, josta jokainen työntekijä voi olla hyvällä omallatunnolla ylpeä. Välillä on myös aiheellista pohtia sitä, miltä oma työympäristö näyttäisi, jos minkäänlaisia yhteisiä sääntöjä työturvallisuudesta tai siihen kouluttumisesta ei olisi.

Työturvallisuuskäytänteiden tärkeyden voi huomata helposti maissa, jossa työturvallisuudesta tingitään usein köyhyyden ja yleisen epäjärjestyksen vuoksi. Työtapaturmatilastot ovat äärimmäisen karua luettavaa, ja ihmiset ovat joutuneet hyväksymään erittäin korkeiksi kasvaneet riskit osaksi jokapäiväistä elämää. Hyvinvoivassa ja kehittyneessä yhteiskunnassa työterveys on oikeus, ei etuoikeus.

Suomessa meillä on kuitenkin kaikki lähtökohdat turvallisten työpaikkojen luomiseen. Sellaisia työpaikkoja arvostavat parhaiden työntekijöiden lisäksi myös yhteistyökumppanit – turvallisen maineen omaavat yritykset valikoituvat muita suuremmalla todennäköisyydellä esimerkiksi tavarantoimittajiksi. Se mahdollistaa pitkällä aikajänteellä paremmat mahdollisuudet työllistymiseen ja tuo hyvinvointia kaikille.

Lisäksi turvallisissa työpaikoissa työntekijöiden vaihtuvuus on pienempää ja työntekijät ovat tuottavampia, kun epäturvallisuuden tunteen tuoma pelko ja ahdistus ovat poissa. Lue blogistamme lisää, miksi turvallisuuden pelisäännöt ovat työpaikalla tärkeitä.

  1. Rakenna itsellesi mahdollisuuksien tulevaisuus

Vaikka työturvallisuuskortin hankkimista ei vaadita lain nojalla, yhä useammat tilaajayritykset vaativat sitä alihankkijoiden työntekijöiltä. Se tarkoittaa sitä, että kortin hankkiminen luo automaattisesti paremmat työllistymisnäkymät.

Asialla on myös toinen puoli, sillä samalla kun huomaat työturvallisuuskortin omistajana työllistymisvaihtoehtojen lisääntyvän, vältät samalla yrityksiä, jotka eivät työturvallisuuskoulutusta edellytä. Mikäli yritys ei sitä vaadi, on syytä olla tarkkana. Oman turvallisuutesi turvaamiseksi kannattaa tutkia, mikä yrityksen asenne on turvallisuuteen yleisesti – vaatiiko se muita työntekijöiden turvallisuutta takaavia koulutustodistuksia, vai onko sillä kenties muutenkin väljä suhtautuminen turvallisuuteen?

Kun valitset työnantajasi oikein, valitset yrityksen, joka välittää sinun hyvinvoinnistasi. Kaikista tärkeintä on, että voit tehdä työtä turvallisesti ja sellaisessa ympäristössä, jonne voit tulla aamulla hyvin mielin ja lähteä illalla tyytyväisenä ja terveenä takaisin kotiin.

Useissa yrityksissä osittainen etätyöskentely on tulevaisuutta. Lue täältä, kuinka varmistat työntekijöidesi terveyden ja jaksamisen myös kotona.

Alertum on Suomen johtava työturvallisuuskouluttaja

Monelle tutuksi tullutta vihreää työturvallisuuskorttia tärkeämpää on siis se, kuinka paljon opit itse koulutuksen aikana ja kuinka voit hyödyntää oppimia taitojasi päivittäisessä työssäsi. Hyödyn maksimoimiseksi on kannattavaa valita kouluttaja, jonka koulutusten laadusta kertovat tyytyväisten asiakkaiden lisäksi alan arvostetut sertifikaatit.

Alertumilla visionamme on luoda osaamisella maailman turvallisin yhteiskunta. Tavoitteemme takana seisoo yli 60 Suomen ammattitaitoisinta kouluttajaa, jotka ovat valmiina tekemään sinusta työturvallisuuden asiantuntijan. Toteutamme koulutukset joustavasti esimerkiksi yrityksesi tiloissa tai etäyhteyden välityksellä.

Kun haluat viedä oman tai yrityksesi henkilöstön osaamisen ja hyvinvoinnin uudelle tasolle, anna asiantuntijoidemme auttaa tekemään ideastasi todellisuutta! Työturvallisuuskortin lisäksi tarjoamme Suomen kattavimman valikoiman muita työturvallisuusaiheisia lyhytkoulutuksia, joista rakennamme vaivattomasti yrityksellesi ja henkilöstöllesi sopivat kokonaisuudet. Alertumin sitoutumisestamme ensiluokkaisten koulutusten toimittamiseen kertovat arvostetut HSEQ-arviointi ja Green Card -sertifikaatti.

Ota meihin yhteyttä puhelimitse 010 320 5772 tai yhteydenottolomakkeellamme!